Blogi
Kiinteistövakuutuksella suojaa kiinteistölle – aina vakuutusta ei kuitenkaan saa
Kiinteistövakuutus on taloyhtiöille tärkeä mahdollisten vahinkojen varalta, mutta myös suurempien saneerausten tullessa ajankohtaisiksi. Mikäli saneeraukseen on tarve hakea lainaa, vaatii luotonmyöntäjä palovakuutustodistuksen. Mikäli taloyhtiön vahinkohistoria sisältää paljon vahinkoja, voi vakuutusyhtiö korottaa maksua tai omavastuuta vahinkohistoriaan vedoten. Lisäksi vakuutuksia on myös irtisanottu. Vakuutusta kilpailutettaessa tarjouspyyntöjen mukaan tulee lähettää kohteen viiden vuoden vahinkohistoria. Vakuutusyhtiöt valikoivat tänä…
Syyspuuhat ja talveen varautuminen taloyhtiössä
SADEVESIEN OHJAUTUMINEN JA KATON PUHDISTUS LEHDISTÄ Syksy on jo pitkällä ja syyssateita saadaan ympäri maata. Jotta kaatosateet eivät pääse yllättämään, taloyhtiössä on hyvä tarkistaa salaojat ja sadevesien ohjautuminen oikeaan paikkaan. Rännit ja taloyhtiön vedenpoisto- ja sulatusjärjestelmät kannattaa käydä läpi ja varmistua, että ne ovat asianmukaisessa kunnossa. Lisäksi on tärkeää kiinnittää huomiota katon kuntoon. Katto…
Finib Tuholaisturva – apua tuhoeläinongelmassa
Hiiret ja rotat, kuten pienemmätkin tuhoeläimet, hyönteiset, hakeutuvat syksyn tullen suojaisiin ja lämpimiin paikkoihin. Jyrsijöiden hakeutumista asutuksen pariin voi osaltaan ehkäistä pitämällä jäteastiat ehjinä ja tiiviinä, ja huolehtimalle astioiden riittävän tiiviistä tyhjennysvälistä. Myös rakennusten piha-alueet on hyvä pitää siistinä, haravoimalla lehdet ja hoitamalla pensaikot, jottei hiirille ja rotille muodostu oivallisia paikkoja piilotella. Talojen reunukset on…
Kun kotisi jää tyhjilleen kesällä – muistathan tarkistaa ainakin nämä vahinkojen ehkäisemiseksi
Kesällä pois kotoa pidemmäksi aikaa lähtevän muistilista on pitkä. Yleensä jo mukaan pakattavien tavaroiden määrä on monenkirjava ja loputon, ja vielä pitäisi muistaa, mitä tyhjilleen jäävän kodin kohdalla tulisi muistaa. Tuota muistilistaa ei ole kuitenkaan syytä sivuuttaa, sillä myös tyhjässä kodissa vahingot ovat mahdollisia, ja taatusti ikävä yllätys lomalta palattaessa. Mikäli aikomus on olla pidempään…
Asunto-osakeyhtiölakiin muutoksia
Asunto-osakeyhtiölakia (AOYL) koskeva lakimuutos astui voimaan 8.3.2023. Lakia muutettiin kahdelta osin. Ensinnäkin lakimuutos koskee yhtiön rakennuksen ja kiinteistön yhteisten tilojen esteettömyyden parantamisen helpottamista osakkaan aloitteesta ja kustannuksella. Tämä tarkoittaa esimerkiksi rappukäytäviin asennettavia liuskoja ja kaiteita. Toisekseen helpotetaan vanhoissa yhtiöissä yhtiön päätöksentekoa, joka koskee kestävää asumista edistäviä uudistuksia. Lakimuutoksen myötä vanhat yhtiöt voivat toteuttaa yleisesti kestävää…
Sähköautojen lataaminen ja kiinteistövakuutus
Sähköautojen latauspisteet taloyhtiöissä Sähköautoilun suosio on viime vuosien aikana kasvanut merkittävästi ja latausasemia rakennetaan ympäri Suomen enenevässä määrin. EU:n lokakuussa 2022 hyväksymän esityksen mukaan Suomen pääteillä tulee olla vähintään yksi latauspiste 60 kilometrin välein vuoteen 2026 mennessä. Esitys odottaa vielä Euroopan unionin neuvoston käsittelyä. Latauspisteitä rakennetaan kaupallisen latausverkoston lisäksi yhä enemmän myös taloyhtiöihin. Kerrostaloyhtiössä pohdintaa…
Liukastuminen taloyhtiön pihalla
Talvi tuo tullessaan valitettavan vahinkotyypin, henkilövahingon, mikä on seurausta kiinteistön alueella tapahtuneesta liukastumisesta. Vaikka taloyhtiö huolehtiikin piha- ja katualueestaan, voi olosuhteet joskus olla haastavat ja liukastumisvahinkoja sattua. Valtaosaltaan näissä tapahtumissa selvitään säikähdyksellä tai pienillä vammoilla, mutta on myös tapauksia, missä henkilövahinko onkin vakavaa tasoa. Nyt uutisotsikoissa ollut tapaus on poikinut meille kysymyksiä siitä, mistä taloyhtiö…
Joulunajan muistilista vahinkojen varalle
Joulunaika tarkoittaa monelle yhdessäoloa läheisten kanssa – rauhoittumista ja arkihuolien pois heittämistä. Usein jouluun liittyy ruuanlaittoa, lahjoja ja kynttilöiden sytyttämistä. Joulun vietto voi olla turvallista ja rentouttavaa, mikäli kiinnittää jo etukäteen huomiota muutamaan turvallisuuteen ja hyviin tapoihin liittyvään seikkaan. Kokosimme jälleen muistilistan, jonka avulla juhlapyhät sujuvat taloyhtiössä ongelmitta. Hävitä joulun jätteet oikein Jouluna syntyy…
Sähkön hinta jatkaa nousemistaan – miten vakuutusyhtiöt suhtautuvat asiaan
Sähkön hinta on kuluvana vuonna ollut historiaan nähden moninkertainen. Sähkön hinta perinteisesti vaihtelee vuodenaikojen mukaan niin, että keväällä ja kesällä, kun vesivarannot ovat korkealla, eikä sähköä juurikaan kulu lämmitykseen, on sähkön hintakin edullisempi ja vastaavasti talvella, kun lämmitys syö sähköä ja vesivarannot ovat vähäisempiä, myös sähkön hinta on korkeammalla. Tämä vuosi on kuitenkin ollut poikkeus,…
Aurinkopaneelit osana taloyhtiön sähköntuotantoa
Taloyhtiöissä lämpöpumppujen ja sähköautojen latauspisteiden hankinta on jo pitkään käynyt varsin kuumana. Investoinnit aurinkosähköjärjestelmiin ovat vielä viime vuosikymmenellä olleet melko vähäisiä, mutta kiinnostus itsetuotettua energiaa kohtaan on nyt selvässä nousussa. Aurinkosähkön käyttö on monelle ilmastoteko, mutta aurinkopaneelien hankintaa voi myös perustella aiempaa enemmän euroilla, kun asetusmuutos salli vuoden 2021 alusta niin sanotun pientuotannon hyvityslaskennan. Sen…
- « Edellinen
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- Seuraava »