Blogi
Muuttuneiden rakennusmääräysten vaikutus vakuutuskorvaukseen totaalivahinkotilanteessa
Palovahinko tulee taloyhtiölle aina yllättäen ja tilaamatta. Palovahinko on varsinkin omakoti-, pari- ja rivitalossa pahaa jälkeä tekevä ja kyseessä on usein totaalivahinkotilanne, missä koko rakennus joudutaan rakentamaan perustuksista lähtien uudelleen. Vahinkoon voidaan varautua kiinteistövakuutuksella ja pääsääntöisesti kiinteistövakuutuksen avulla saadaan tilanne ennalleen. Taloyhtiö selviää rahallisesti kustantamalla vain vakuutuksen omavastuuosuuden, mikäli muuta parannus- tai laajennustyötä ei tehdä…
Lisäturvaa taloyhtiön hallitukselle
Alkukevään aurinko on jo sulattanut monin paikoin lumet pääkaupunkiseudun talojen katoilta, mutta muualla Suomessa lunta ja jäätä voi vielä nähdä koristavan kattojen reunoja. Nuo kattojen reunoilla keikkuvat jäät ja raskas lumi mietityttävät monia, ja saavat kysymään, kenen on vastuu, jos jäälohkare tai lumimassa tippuu katon alittavan kulkijan niskaan. Kiinteistön omistaja, joka on tyypillisesti talo- tai…
Isännöitsijä – miten sinä hyödyt vakuutusmeklarin käytöstä
Isännöitsijän työ voi olla yhtä nuoralla tanssimista; hoidettavana on monien erilaisten taloyhtiöiden asiat aina kiinteistöjen oikeansisältöisestä vakuuttamisesta vahinkojen korjauksista huolehtimiseen ja taloyhtiöiden tilinpäätösten tekemiseen. Isännöitsijöiden ei kuitenkaan tarvitse ponnistella vakuutusyhtiöiden ehtoviidakossa ja byrokratian hampaissa yksin. Heille apuaan tarjoavat vakuutusmeklarit, jotka toimivat riskienhallinnan ja vakuuttamisen asiantuntijoina ja pysyttelevät ajan hermolla siinä, mitä kulloinkin tässä ehdoilla ja…
Taloyhtiön asukas – miten sinä hyödyt vakuutusmeklarin käytöstä
VAKUUTUSMEKLARI MM. HUOLEHTII OIKEAN SISÄLTÖISESTÄ VAKUUTUKSESTA Taloyhtiö hyötyy siitä, että isännöitsijä käyttää vakuutusasioissa apunaan vakuutusalan ammattilaista, vakuutusmeklaria. Vakuutusmeklari on asiantuntija, joka työnsä puolesta seuraa jatkuvasti vakuutusalan kehitystä ja siellä tapahtuvia muutoksia. Meklari huolehtii, että taloyhtiö on vakuutettu oikeilla tiedoilla, että mm. kohteen paloluokka ja tilavuus on merkitty vakuutukseen oikein. Meklari myös pitää huolen, että vakuutuksesta…
Kun asukas muuttaa pois – tarkasta ainakin nämä vahinkojen ehkäisemiseksi
Hovioikeus antoi hiljattain tuomion tapauksessa, missä vuokranantaja ei ollut suorittanut huoneistossa tarkastusta vuokralaisen lähdettyä. Astianpesukoneen tulppaamaton poistoputki aiheutti huoneistoon vuotovahingon. Hovioikeus katsoi, että vuokranantaja ei ollut toiminut riittävän huolellisesti vuokralaisen vaihtuessa, koska hän ei ollut tarkastanut asuntoa vuokralaisen muutettua pois. Vuokranantaja velvoitetiin korvaamaan taloyhtiölle vuotovahingon korjauskustannukset. Vaikka Hovioikeuden päätös koski nyt vuokranantajan vastuuta, muistuttaa…
Märkätilavahingoissa suoritettava vakuutuskorvaus
Taloyhtiöt ovat ymmärrettävästi kiinnostuneita tietämään, miten vakuutuskorvaus märkätilavahingoissa menee – onhan kyseessä ne kalliimmat huonetilat, joita taloyhtiöt joutuvat vahinkotilanteissa korjauttamaan. Olemme hiljattain saaneet Vakuutuslautakunnalta ratkaisusuositukset kahteen vakuutuksesta korvattavaan vahinkotapahtumaan, joissa rikkoutuneesta putkesta aiheutunut vuotovahinko on vaurioittanut ennen vuotta 2000 saneerattuja kylpyhuoneita. Toisessa tapauksessa märkätilassa on ollut kosteussulku pintamateriaalin alla, ja toisessa tapauksessa pintamateriaalina toimivan laatan…
Finib liittyi riippumattomien vakuutusmeklareiden muodostamaan unisonSteadfast ketjuun
UnisonSteadfast koostuu maailmanlaajuisesti noin 550 riippumattomasta vakuutusmeklariyhtiöstä, jotka yhdessä välittävät yli 20 miljardia USD vakuutusmaksuja. Työntekijöitä ketjussa on yli 22 000. Omistusmuutoksia ketjuun liittyminen ei aiheuta, vaan Finib pysyy yhä 100% kotimaisessa, yrittäjävetoisessa omistuksessa. Ketjuun liittymisen myötä, Finibillä on paremmat mahdollisuudet auttaa asiakkaitaan, oli heillä vakuutettavia riskejä missä päin maailmaa tahansa. Finibin kautta asiakkaillamme on käytössä…
Asiaa palo-osastoinnista ja -katkosta
Suomen rakentamismääräyskokoelma E 1 ottaa kantaa siihen, kuinka kiinteistöt on suojattava palon varalta. Rakennuksen eri kerrokset, kellarikerrokset ja ullakko on yleensä muodostettava eri palo-osastoiksi. Palo-osastoinnin tarkoitus on tulipalon sattuessa estää liekkien, savun ja kuumuuden siirtyminen toiseen huoneistoon tai rakennuksen eri osaan. Tällä pienennetään vahingon määrää mahdollisen vahingon yhteydessä, antamalla aikaa pelastustoimenpiteille. Palo-osaston heikon kohdan muodostavat…
Vakuutusehtojen suojeluohjeet – nuo vakuutusehtojakin pienemmät tekstit
Omaisuusvakuutusehtojen mukaan on melkein aina liitetty joko ehtotekstin perään tai erillisenä liitteenä suojeluohjeet. Sanana ”suojeluohje” voi olla tavalliselle vakuutusehtojen lukijalle sanana arveluttava ja sen merkitys voi olla hämärä. Jos varsinaisia ehtoja voi olla vaikea lukea – niistä kun luetaan omin sanoin se, mitä korvataan tai ei korvata – lakkaa suojeluohjeita lukiessa usein mielenkiinto ja ymmärrys…
Kun kiinteistön yleisavain katoaa
Kun kiinteistön yleisavain tai huoneiston avain katoaa, joutuu As Oy pohtimaan seuraavaksi tehtäviä liikesarjoja. Nämä lukituksen sarjoitukset maksavat kiinteistölle, jolloin korvausta halutaan luonnollisesti hakea kiinteistövakuutuksesta. Kiinteistövakuutusehdot lupaavat korvata suoranaisen omaisuusvahingon lisäksi kohtuulliset kustannukset, jotka vakuutuksenottajalle aiheutuvat vakuutusturvasta korvattavan välittömän vahingon rajoittamisesta tai torjumisesta. Kiinteistövakuutuksessa usein korvauksen peruste lukituksen sarjoitukselle on rikoksella kuten ryöstön tai murron…
- « Edellinen
- 1
- 2
- 3
- 4
- Seuraava »