Kiinteistövakuutuksella suojaa kiinteistölle – aina vakuutusta ei kuitenkaan saa

Kiinteistövakuutus on taloyhtiöille tärkeä mahdollisten vahinkojen varalta, mutta myös suurempien saneerausten tullessa ajankohtaisiksi. Mikäli saneeraukseen on tarve hakea lainaa, vaatii luotonmyöntäjä palovakuutustodistuksen.

 

Mikäli taloyhtiön vahinkohistoria sisältää paljon vahinkoja, voi vakuutusyhtiö korottaa maksua tai omavastuuta vahinkohistoriaan vedoten. Lisäksi vakuutuksia on myös irtisanottu. Vakuutusta kilpailutettaessa tarjouspyyntöjen mukaan tulee lähettää kohteen viiden vuoden vahinkohistoria. Vakuutusyhtiöt valikoivat tänä päivänä entistä tarkemmin kohteet, joille kiinteistövakuutustarjouksen jättävät. Mikäli vahinkoja on paljon, taloyhtiölle ei välttämättä saa tarjousta edes pelkällä palovakuutuksella. Mikäli rakennukselle ei saada lainkaan vakuutusta, vaikuttaa tämä taloyhtiön lainan saantiin. Jo olemassa oleva laina voidaan jopa irtisanoa. Tämä puolestaan voi johtaa tilanteeseen, jossa osakkaat joutuvat ottamaan taloyhtiön lainan henkilökohtaisesti kantaakseen.

 

Oikea aikaisesti tehdyillä saneerauksilla ja rakennusten kunnossapidolla ennaltaehkäistään merkittävästi rakennuksiin kohdistuvia vahinkoja.

 

Kiinteistövakuuttamiseen liittyvissä asioissa, olethan yhteydessä asiantuntijoihimme.