Pienen hiipumisen jälkeen ja koronan helpottaessa taloyhtiöissä saattaa viritä innostusta tehdä korjauksia aiempaa enemmän. Monen taloyhtiön kohdalla on saatettu tulla tilanteeseen, jossa on jo se viimeinen hetki toteuttaa pitkään harkinnassa oleva putkiremontti.
Isännöintiliitto julkaisi keväällä Putkiremonttibarometrin (https://www.isannointiliitto.fi/medialle/putkiremonttibarometri-koronan-takia-putkiremontit-siirtyvat-ja-hinnat-nousevat/), jossa isännöitsijät ennustavat putkiremonttien kustannusten nousevan seuraavan vuoden aikana merkittävästi, jopa 5-10 prosentilla. Yksi kustannusten nousuun vaikuttava tekijä on korona. Kun kiinnostusta putkiremonttien tekemiselle jälleen on, nostaa se luonnollisestikin myös urakoiden hintoja. Toisaalta putkibarometrista käy ilmi, että putkiremonttien kallistumisen lisäksi korona ja pandemian tuoma pelko ovat vaikeuttaneet päätöksentekoa taloyhtiöissä ja asettaneet näin osaltaan haasteita putkiremontin aloittamiselle.
Kun taloyhtiön putkiston ikä ja/tai kunto ovat edenneet siihen pisteeseen, että putkiremontin suunnittelun aloittamista ei voi enää lykätä tuonnemmaksi, on hyvä ottaa hetki ja kartoittaa ne asiat, joita ennen hankkeen käynnistämistä on hyvä, ellei jopa välttämätöntä ottaa huomioon. Toisaalta on myös hyvä kartoittaa ne huolenaiheet, jotka taloyhtiössä jarruttavat päätöksentekoa.
Taloyhtiötä turvaavan kiinteistövakuutuksen sisältö ja kattavuus on ainakin syytä käydä läpi erinäisten tunnuslukujen ja muuttujien osalta. Kiinteistövakuutukseen sisältyvä hallinnonvastuu ja oikeusturva voivat olla vakuutusmääriltään riittämättömiä ja toisaalta myös sisältää rajoitteita ja puutteita, joita kuitenkin on mahdollista paikata.
Meillä Finibissä on tarjota Asiakastuotteita, joilla voi varsin maltillisin kustannuksin täydentää juuri hallinnonvastuun ja oikeusturvan kattavuutta. Esimerkiksi Finib Hallinnonturva lisää hallituksen vakuutusturvaa taloudellisten korvausvaatimusten varalta. Finib Oikeusturva taas lisää yhtiön vakuutusturvaa asianajo- ja oikeudenkäyntikulujen varalta. Löydät Finib Hallinnonturvan ja Finib Oikeusturvan sekä muut kiinteistön vakuutusturvaa täydentävät tuotteemme täältä Finib Asiakastuotteet. On kuitenkin syytä pitää mielessä, että vakuutusturvaa laajentavat lisäturvat täytyy ottaa hyvissä ajoin ennen saneerauksen alkua, jo remontin suunnitteluvaiheessa, jotta niiden tuoma turva kattaa syntyneet vahingot.
Putkiremontti, kuten useat muutkin kiinteistössä tehtävät kunnostus- ja saneeraustoimenpiteet ehkäisevät vahinkoja, lisäävät taloyhtiön arvoa ja pidentävät sen elinkaarta. Kun taloyhtiön vakuutusturva on kunnossa, ei saneerausten suunnittelua tai toteutusta ole enää syytä lykätä.