Muistathan vakuuttaa myös kesätyöntekijäsi

Kesä tulee ja niin tulevat myös kesätyöntekijät. Huolellisen kirjallisen työsopimuksen, palkkalaskelman ja työtodistuksen lisäksi on muitakin asioita, joista työnantajan on syytä, mutta myös velvollisuus huolehtia kausityövoimaa palkatessaan. Nimittäin vakuutusten hankkiminen kesätyöntekijöilleen. Onneksi vakuutusten hankkiminen on helppoa ja hoituu kätevästi verkossa. Olemme koonneet tähän ohjeet työntekijöiden vakuuttamiseksi ja päivittäneet ne tuoreimmilla luvuilla.

 

Taloyhtiön työntekijöiden vakuuttaminen

Työeläkevakuutus (TyEL)

  • tulee ottaa 17–67-vuotiaille. Vakuuttamisvelvollisuus alkaa 17 vuoden iän täyttämistä seuraavan kuukauden alusta ja päättyy sen kuukauden lopussa, jona työntekijä täyttää 68 vuotta.
  • kun maksetaan palkkaa kuukaudessa vähintään 61,37 euroa (vuonna 2021).
  • hoituu helpoiten soittamalla valitsemaanne työeläkeyhtiöön tai tekemällä vakuutus työeläkeyhtiöiden internetsivuilla.

Työtapaturma- ja ammattitautivakuutus (TyTAL)

  • tulee ottaa, kun palkkoja maksetaan yli 1300 € kalenterivuoden aikana
  • tulee ottaa ennen töiden aloittamista.
  • hoituu helpoiten soittamalla valitsemaanne vakuutusyhtiöön.
  • vaikka vakuuttamisvelvollisuutta ei olisi, on työntekijä kuitenkin vakuutettu. Jos tapaturma työssä sattuu, korvauksen maksaa Tapaturmavakuutuskeskus (TVK).

Työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen laiminlyönti

  • työnantajalta peritään laiminlyöntimaksu, joka vastaa kohtuullista vakuutusmaksua.
  • lisäksi työnantajalta peritään erillinen laiminlyöntimaksu. Sen suuruuteen vaikuttavat vakuuttamattoman ajan pituus, onko laiminlyönti tahallinen, laiminlyönnin toistuvuus sekä vakuuttamatta jääneen työn määrä ja riski.

Työttömyysvakuutusmaksu

  • työttömyysvakuutusmaksujen maksaminen on työnantajan lakisääteinen velvollisuus
  • maksuvelvollinen on silloin, kun kyseessä on yli 17 vuotta täyttänyt ja alle 65-vuotias työntekijä ja palkkoja maksetaan yhteensä yli 1300 euroa vuodessa.
    Työnantajan tulee aina pidättää maksuvelvollisen työntekijän palkasta työttömyysvakuutusmaksu, vaikka hänen vuosittainen palkkasummansa ei ylittäisikään rajaa. Tällöin pidätetty osuus jää työnantajalle.
  • työttömyysvakuutusmaksun keräämisen hoitaa Työllisyysrahasto.
  • lisätietoja ilmoituksen tekoon saat osoitteesta tyollisyysrahasto.fi

 

Asioiden sujuvaan hoitamiseen suosittelemme palkka.fi palvelua, jossa voi helposti hoitaa alla olevia asioita kerralla kuntoon ilman, että tarvitsee olla joka tahoon erikseen yhteydessä.