Kuka vastaa taloyhtiön yleisellä alueella olevasta trampoliinista?

Varma merkki kesän tulosta ovat trampoliinit ja niiden ilmestyminen taloyhtiöiden pihoja koristamaan. Trampoliinit ovat kasvattaneet viime vuosina suosiotaan, eikä ihme, onhan trampoliinilla pomppiminen hyvää liikuntaa. Trampoliinilla pomppimiseen sisältyy kuitenkin myös riskejä ja vastuukysymykset kannattaakin huomioida, ennen kuin hankkii trampoliinin taloyhtiön omistamalle yleiselle pihamaalle.

Mikäli taloyhtiö antaa luvan trampoliinin käytölle yleisellä alueellaan, ottaa taloyhtiö käytännössä vastuun huolehtia trampoliinin asianmukaisesta kunnosta. Mahdollisessa vahinkotilanteessa taloyhtiö voi joutua korvausvastuuseen. Olennaista on, onko taloyhtiö tietoinen trampoliinista ja sen vapaasta käytöstä yleisellä alueella. Sillä, onko trampoliini taloyhtiön vai osakkaan oma, ei ole merkitystä.

Taloyhtiö vastaa mm. siitä, että trampoliini on asennettu ohjeiden mukaan, se on pidetty kunnossa ja ehjä. Jokainen trampoliinin käyttäjä vastaa kuitenkin lähtökohtaisesti itse ns. ”puhtaasta” vahingosta, johon ei voida osoittaa kenenkään tuottamusta.

Taloyhtiö ei voi vapautua vastuusta ohjeistamalla trampoliinin käyttäjiä käyttämään trampoliinia omalla vastuullaan. Mikäli vahinko tapahtuu, on taloyhtiöllä niin sanottu käännetty todistustaakka eli näyttövelvollisuus siitä, että trampoliini oli tapahtumahetkellä turvallinen ja kunnossa. Vahinkotapahtuman yksilölliset olosuhteet vaikuttavat aina vastuun syntymiseen.

Silloin, kun piha-alue, jolla trampoliini sijaitsee, on yhtiöjärjestyksen mukaan osakkaan hallinnassa, vastaa osakas myös trampoliinin käytöstä ja kunnossapidosta. Esimerkiksi oman rivi- tai paritalokodin pihalle voi hankkia trampoliinin ihan itse. Myös trampoliinin huolto ja käyttö on silloin omistajansa vastuulla.