Osakasremontin yhteydessä havaittiin märkätilan rakenteissa vuotovahinko, joka oli aiheutunut kiinteistön kunnossapitovastuulla olevasta viemäriputkesta. Kiinteistöliiton suosituksen mukaisesti märkätilan korjauskustannus siirtyi vahingon havaitsemisen jälkeen kokonaisuudessaan taloyhtiön vastuulle.
Vakuutusyhtiön päätös perustui korvauslinjaukseen
”Tapauksessa oli kyse periaatteellisesti tärkeästä kysymyksestä: kuuluuko vakuutuskorvauksen kattaa vain välitön lisävahinko vai myös ne kustannukset, jotka siirtyvät nyt äkillisesti ja yllättäen taloyhtiölle taloyhtiön vastuulle kuuluvan vaurion korjaamisesta.”
– Mika Laukkanen, erikoisasiantuntija, Finib
Vahingosta tehtiin vahinkoilmoitus, mutta vakuutusyhtiö ilmoitti korvaavansa ainoastaan varsinaisen remontin päälle tulevan ylimääräisen korjaustyön osuuden. Päätös perustui korvauslinjaukseen, jossa saneerauksen yhteydessä havaitusta vahingosta korvataan vain niin sanottu lisävahinko, mikä on tullut alkuperäiseksi aiotun remontin päälle.
Veimme asian Vakuutuslautakuntaan
Veimme asian asiakkaamme puolesta Vakuutuslautakuntaan arvioitavaksi. Perustelimme, että taloyhtiö joutuu tässä tilanteessa vastaamaan korjauksesta perustasoon asti, jolloin kustannus muodostuu yhtiölle yllättäväksi ja merkittäväksi. Kysyimme, tulisiko vahinko näin ollen korvata täysimääräisesti vakuutuksesta.
Vakuutuslautakunnan lausunto on ennakkoratkaisu
Vakuutuslautakunta suositti ratkaisussaan, että vakuutusyhtiön tulee korvata vahinko kokonaisuudessaan. Lausunto toimii jatkossa tärkeänä linjauksena vastaavissa tilanteissa, joissa osakkaan käynnistämän remontin yhteydessä havaitaan kiinteistön vastuulle kuuluva vahinko.
Vakuutuslautakunnan ratkaisut ohjaavat tulevia korvauskäytäntöjä ja tarjoavat arvokasta tulkinta-apua myös vastaaviin vahinkotilanteisiin. Tässä tapauksessa Finib vei asian Vakuutuslautakunnan käsiteltäväksi ja oli mukana saavuttamassa asiakkaalleen myönteisen ratkaisun. Seuraamme alan ratkaisukäytäntöä aktiivisesti ja hyödynnämme sitä asiakkaidemme vakuutusasioiden hoidossa.