FINIB Vahinkoapu
Finib Vahinkoapu on palvelukokonaisuus, joka lisää yhtiön turvaa vahingon selvittely- ja hallinnollisten kulujen varalta. Yhtiökohtainen vuosimaksu on 115 €.
Turva lisäkuluja varten
- Vakuutuksesta korvataan omaisuusvahingon selvittely- ja hallinnollisia kuluja kuten korjaustöiden seurantaan sekä yleiseen taloyhtiön puolesta tehtävään valvontaan liittyviä kuluja. Vakuutuksesta korvattavilla hallinnollisilla kuluilla tarkoitetaan isännöitsijän kuluja kuten kokouskustannuksia ja tiedotuskuluja. Vakuutuksesta korvataan myös vahingon kartoituskuluja. Edellytyksenä on, että vahinko on kiinteistövakuutuksesta korvattavissa.
- Korvauksia haetaan ensisijaisesti kiinteistövakuutuksesta. Kiinteistövakuutus ei edelleenkään korvaa hallinnollisen tai teknisen isännöitsijän kuluja kuin poikkeustilanteissa.
- Vakuutettuina voivat olla asunto-osakeyhtiö, kiinteistöosakeyhtiö ja asunto-osuuskunta.
- Vakuutuksesta korvataan suurvahingoissa lisäksi vahingon hoitoon liittyviä ulkopuolisen konsultin kuluja.
- Korvaa entisöintikuluja, mikäli vakuutetulle on aiheutunut suojelumääräysten takia lisäkustannuksia rakennuksen korjaamisesta eikä kiinteistövakuutus ole korvannut näitä. Vakuutusmäärä 100 000 € omavastuu 10%, vähintään 1 000 €.
- Vahinkokartoituksesta aiheutuneita kuluja korvataan 350 € vahinkoa kohden, omavastuu 0 €.
- Kalenterivuoden aikana korvataan yhtiötä kohden enintään 12 000 €
- Vakuutusturvan myöntää LähiTapiola Pääkaupunkiseutu.
SUURVAHINGOT:
- Esinevahinko ikäpoistovähennyksen jälkeen yli 15 000 €
- korvausmäärä hallinnollisten- ja selvittelykulujen
osalta enintään 4 000 € - omavastuu 500 €
- korvausmäärä hallinnollisten- ja selvittelykulujen
- Esinevahinko ikäpoistovähennyksen jälkeen yli 30 000 €
- korvausmäärä hallinnollisten- ja selvittelykulujen
osalta enintään 6 000 € - omavastuu 500 €
- korvausmäärä hallinnollisten- ja selvittelykulujen
- Esinevahinko ikäpoistovähennyksen jälkeen yli 100 000 €
- korvausmäärä hallinnollisten- ja selvittelykulujen
osalta enintään 10 000 € - omavastuu 500 €
- korvausmäärä hallinnollisten- ja selvittelykulujen
KORVAUSMÄÄRÄT:
- Esinevahinko ikäpoistovähennyksen jälkeen yli 2 500 €
- korvausmäärä hallinnollisten kulujen osalta enintään 350 €
- korvataan enintään 700 € kalenterivuodessa
- omavastuu 0 €
UUTTA 2025
- Vakuutuksesta korvataan myös isännöitsijälle hallinnollisia kuluja sellaisen riita-asian hoitamisesta, josta sopua ei synny ja riita-asia etenee oikeusturvavahingoksi.
- Vakuutusmäärä on yhden vakuutetun osalta1 000 € per vahinko enintään 1 000 € kalenterivuodessa, omavastuu 0 €.
Lisäpalvelut
Raksystems Insinööritoimisto Oy
- projektinjohto- ja valvontapalvelut erikoishintaan.
- yhteydenotot osoitteeseen asiakaspalvelu@raksystems.fi tai puhelimitse 030 670 5500.
RKM Group Oy:n tuottamat Kiinteistövahinkojen tutkimus-, häly- ja alkutoimenpide palvelut alennetuin hinnoin Finib Vahinkoavun asiakkaille
- asiantunteva kiinteistövahinkojen hoidon ammattilainen auttaa säästämään Finib vahinkoavun asiakkaiden aikaa sekä kustannuksia laadukkaasti ja asiantuntevasti hoidetuilla kiinteistövahinkojen alku- ja korjaustoimen- piteillä. Loppuasiakkaan etuja ajaen ja toiveita kunnioittaen RKM Group tarjoaa kokonaisvaltaiset kiinteistövahinkopalvelut Suomessa.
- yhteydenotot sähköpostitse info@rkmgroup.fi, puhelimitse valtakunnalliseen asiakaspalveluun p. 0291706300 tai www.rkmgroup.fi sivulta löytyviin alueellisiin 24h päivystysnumeroihin.
Finib Vahinkoavun voi ostaa ilman lisäpalveluita. Vastaavasti lisäpalveluita voi ostaa hankkimatta Finib Vahinkoapua. Tällöin lisäpalvelun tuottaja hinnoittelee palvelunsa ilman yllä mainittuja alennuksia.
Finib Vahinkoapuun liittyminen edellyttää hoidossamme olevaa kiinteistövakuutusta.
Vahinkoesimerkkejä
- Kiinteistössä tapahtui putkivuoto, jonka suuruus oli 40 000 €. Isännöitsijä tiedotti asukkaita, keskusteli kotivakuutuksiin liittyvistä asioista, teki jatkokäyntejä vahinkopaikalle, neuvotteli erilaisissa vahinkoon liittyvissä asioissa ja oli mukana katselmuksissa ja laskutti näistä tehtävistä taloyhtiötä. Jälleenrakentamiseen jouduttiin palkkaamaan yritys hoitamaan projektin johtoa ja valvontaa. Taloyhtiölle aiheutui vahingosta johtuen selvittely- ja hallinnollisia kuluja 3800 €, joita kiinteistövakuutus ei korvannut. Korvaus saatiin Finib Vahinkoavusta
- Kiinteistössä, mikä oli rakennettu 1920-luvulla, tapahtui vuotovahinko, missä yläkerran huoneistossa käyttölaitteen vesiletku halkesi. Vesi valui välipohjan läpi alakerran toimistotilaan. Toimistotilan katossa oli kipsikoristeita ja koristemaalauksia, mitkä vaurioituivat vuotovahingon yhteydessä. Kiinteistövakuutuksesta korvattiin rakenteiden korjaus tavanomaiseen tasoon, mutta ei alakerran toimistotilan kipsikoristeiden eikä koristemaalausten korjauksia. Kiinteistövakuutus katsoi, että kipsikoristeet ja koristemaalaukset eivät olleet kiinteistövakuutuksen silmin katsottuna tavanomaisia, ehtojen määrittämiä kiinteistön rakenteita vaan niiden korjaus olisi pitänyt vakuuttaa erikseen Entisöintikustannuksena. Korjauskulut kipsikoristeiden ja koristemaalausten osalta tekivät 5.000 euroa. Nämä kustannukset olisi voitu korvata Finib Vahinkoavusta.